Paljon viitasirkkalintuja, vähän suosirrejä


Tiira kertoo lintukeväiden erosta. Tiiraan kirjattujen havaintojen perusteella kulunut kevät on ollut myöhäisen alkunsa lisäksi muutenkin hyvin mielenkiintoinen.

Tiiran mukaan tänä keväänä vähissä ovat olleet mm. suosirri, jänkäsirriäinen, allihaahka, urpiainen, virtavästäräkki, vesipääsky ja järripeippo.

Keskimääräistä selvästi runsaammin on havaittu mm. pikkukäpylintuja, pussitiaisia, haarahaukkoja, kattohaikaroita, viitasirkkalintuja ja viitakerttusia.

Kunkin kevätkuukauden ja koko kevätajan vuosien väliset vertailut löytyvät perinteiseen tapaan BirdLife Suomen verkkosivuilta. Edellä mainittujen lajien ja muidenkin lajien tilastoihin voi tutustua täällä.



<< Takaisin etusivulle