Joulukuussa niukasti järripeippoja, paljon hiiripöllöjä. Vuonna 2013 niukasti jänkäsirriäisiä, paljon käpytikkoja


Tiiraan kirjatut havainnot kertovat lintuvuosien erosta. Tiiraan kirjattujen havaintojen perusteella joulukuussa havaittiin selvästi keskimääräistä vähemmän mm. järripeippoja, vihervarpusia ja räkättirastaita. Sen sijaan esimerkiksi hiiripöllöjä, isolokkeja ja uuttukyyhkyjä on havaittu keskimääräistä selvästi enemmän

Koko viime vuodelta kirjatuissa havainnoissa vähissä olivat mm. jänkäsirriäiset, allihaahka ja vesipääsky. Keskimääräistä runsaampina esiintyivät sen sijaan mm. hiiripöllö, kattohaikara ja lapinkirvinen.

Kunkin kuukauden, vuodenaikojen ja koko kevätajan vuosien väliset vertailut löytyvät perinteiseen tapaan taulukkona BirdLife Suomen verkkosivuilta. Edellä mainittujen lajien ja muidenkin lajien tilastoihin voi tutustua täällä.



<< Takaisin etusivulle