Aloita tervapääskyjen kevytseuranta


Tervapääskyn pesimäkannan suuruus ja kannankehitys tunnetaan vajavaisesti, vaikka ne keskittyvät pesimään samoille paikoille ihmisten kanssa: kaupunkeihin ja taajamiin, joiden rakennuksissa pesii valtaosa Suomen pesimäkannasta. 20 000 parin suuruiseksi arvioitu pesimäkantamme on linnustonseurantojen mukaan puolittunut 1980-luvun alusta.

Tervapääskyn seurantaa voidaan yksinkertaisesti parantaa sopivilla paikoilla asuvien lintuharrastajien kotipihoilta ja parvekkeilta tehtävien laskentojen avulla. Kauniiden kesäisten iltojen ohjelmaan kannattaa lisätä esimerkiksi kotiparvekkeelle näkyvien tervapääskyjen laskenta vaikkapa viikon parin välein. Havainnot voi kirjata Tiiraan tarkka paikka yksilöiden ja mainitsemalla lisätiedoissa ”tervapääskylaskenta”.

Tänä vuonna on uutisoitu Euroopan hyönteiskantojen romahduksesta. Tervapääsky on riippuvainen lentävien hyönteisten määrästä, joten se on muiden pääskyjen tapaan hyönteisrunsauden hyvä ilmentäjä.



<< Takaisin etusivulle