Tiiran tilakenttään lisätty än


Tiiran tilakenttään on lisätty lyhenne ”än”, joka tarkoittaa nähtyä ääntelevää lintua. Merkintä on linjassa pitkään käytössä olleen laulavan ja nähdyn linnun ”Än” lyhenteen kanssa. Lisäys on tehty, koska monet Tiiran käyttäjät ovat pyytäneet sen lisäämistä, se katsottiin perustelluksi lisätä, varsinkin kun merkintätapa ei aiheuta sekaannusta aiemmin käytetyn merkintätavan kanssa.

Lisäksi BirdLife muistuttaa, että tila kentässä on tärkeää muistaa kirjata aina myös linnun tilaan liittyvä määre. Tieto än ei kerro vielä siitä, onko kyse paikallisesta vai muuttavasta linnusta, joten paikallisen ääntelevän nähdyn linnun osalta suositeltu tila-merkintä on "än, p" ja esimerkiksi kaakkoon muuttaneen nähdyn ja äännelleen linnun osalta suositeltu tila-merkintä on "än, m, SE"



<< Takaisin etusivulle